Siirry sisältöön
Ruuvipaalujen asennus Hallanvahdin aurinkovoimalalla Joroisissa

Hallanvahdin aurinkovoimala: 71 000 ruuvipaalua Suomen toiseksi suurimpaan aurinkoprojektiin

KäyttökohdeUusiutuva energia
SijaintiJoroinen, Suomi
Paalut71 000 kpl
Kapasiteetti129 MW
MaaperäErittäin pehmeä turve

Hallanvahdin aurinkovoimala on Suomen toiseksi suurin, ja se tarvitsi perustukset yli 200 hehtaarin alueelle. Teholtaan 129 MW voimalan perustusten kokonaisratkaisun toimitti Helicasol, Paalupisteen tytäryhtiö. Maaperä oli poikkeuksellisen vaativa: äärimmäisen pehmeä turve edellytti vahvaa osaamista niin perustussuunnittelussa, asennuskalustossa kuin työmaalogistiikassakin. Pääurakoitsijana toimi Eltel.

Helicasol oli mukana jo vuoden 2024 lopussa, kun kohteessa tehtiin koepaalutuksia ja vetokokeita. Työ alkoi käytettävissä olleista pohjatutkimuksista, joiden pohjalta laadittiin alustava paalusuunnitelma testausta varten. Koetulosten avulla paalumitoitus tarkennettiin lopulliseen muotoonsa. Näin syntyi ratkaisu, joka yhdistää teknisen luotettavuuden ja kustannustehokkuuden.

Kohteeseen toimitettiin ja asennettiin yhteensä noin 71 000 ruuvipaalua. Vaihteleviin maaperäolosuhteisiin yli 200 hehtaarin alueella vastattiin useilla eri paalukoilla. Kaikki paalut valmistettiin Paalupisteen ja Helicasolin tuotannossa ja asennettiin Helicasolin omalla kalustolla ja henkilöstöllä. Parhaimmillaan asennustahti nousi noin 3 500 paaluun viikossa, kun työmaalla toimi 6-7 asennusyksikköä samanaikaisesti.

Laadunvarmistus kulki mukana läpi koko projektin. Jokaisen paalun kantavuus tallennettiin asennusvääntömomentin perusteella, jolloin mahdolliset poikkeamat havaittiin ja käsiteltiin heti asennuksen aikana.

Myös rakenteen pitkäaikaiskestävyys ratkaistiin jo suunnitteluvaiheessa. Paalujen seinämävahvuus mitoitettiin niin, että siihen sisältyy turveympäristöön ja voimalan suunniteltuun käyttöikään riittävä korroosiovara. Näin perustukset kantavat luotettavasti koko aurinkovoimalan elinkaaren ajan.

Kaikki referenssit
Suunnitteletko aurinkoenergiahanketta?